vimg_0391.jpgTOKO

Vilman kanssa TOKO-liikkeiden opettelu aloitettiin jo pienenä pentuna. Heti ensimmäiset rokotukset saatuaan menimme Keski-Suomen Kennelkerhon koulutuksiin mukaan, yhdessä Vilman Rommi-veljen kanssa. 

Tavoitteellisemman (kisoihin tähtäävän) treenaamisen olemme aloittaneet oikeastaan keväällä 2006 Taitavat Tassut-koirakoulussa sekä enemmän ja vähemmän aktiivisella kotitreenillä.

Vilman kanssa aloittelemme kisaamista TOKOssa kesästä 2006 alkaen. Alla tuloksia!

Vuosi 2007 on pidetty taukoa toko-kisoista, ja treenattu liikkeitä lähinnä omaksi iloksi. Kunhan taloprojekti on keväällä -08 valmis, aloitetaan treenaaminen taas "tosissaan". Jospa sen TK1-koularin saisi joskus hamassa tulevaisuudessa.



26.10. 2008 MÖLLITOKO JYVÄSKYLÄ

Luoksepäästävyys: 10
Paikkamakuu: 9 (Alussa hitaasti maahan. Kaksoiskäsky noustessa.)
Seuraaminen kytk. 8 (Haahuilua.)
Seuraaminen taluttimetta: 7,5 (Haahuilua.)
Maahanmeno: 8,5 (Haukahti kaksi kertaa maahan mennessä. Kukapa sitä märkään maahan haluais. )
Luoksetulo: 9,5 (Vino perusasento)
Seisominen: 9 (Jee!! Vaikka tuli muutamia askelia, pysähtyi kivasti!)
Hyppy: 8 (Haahuili kehän ulkopuolisia asioita, kaksi hyppykäskyä, yksi käsimerkki.)
Kokonaisvaikutus: 8
Yht.pisteet 170,5


Jyväskylä 19.10.2008, tuomari Mauri Pehkonen

Luoksepäästävyys 10

Paikkalla makaaminen 10 (Viereiset koirat härväsivät, onneks Vilma pysyi).
Seuraaminen kytkettynä 8 (Ilmavuutta, haukkui. Paikkapaikoin ihan mallikasta.)
Seuraaminen taluttimetta 6 (Ilmavuutta, haukkui.)
Maahanmeno seuraamisen yht. 6 (Hidas maahanmeno, seisahtui ja siitä maahan)
Luoksetulo 9 (Vino perusasento. Tähän olen tyytyväinen, koska on myös tehnyt sitä viimeaikoina, että jätettäessä istumaan nousee.)
Seisominen 0 (En saanut kunnon käskyä sanottua. Hiipi perässä liian pitkään, ehkä koiranmitan?)
Hyppy 0 (Hyppäsi valmis-sanalla. Pysyi hienosti paikallaan liikkumatta, siitä olen tyytyväinen.)
Kokonaisvaikutus 6 (Koira tosi innokas, mut tuomarin mielestä tietty liikaa, kun haukkuu.)



Jyväskylä 1.10.2006, tuomari Salme Mujunen

Luoksepäästävyys: 10
Paikkamakuu: 0
Seuraaminen kytk.: 6
Seuraaminen taluttimetta: 6
Maahanmeno: 8
Luoksetulo: 9
Liikkeestä seisominen: 0
Hyppy: 9
Kokonaisvaikutus: 7
ALO-III, pisteitä 114 


Keuruu 24.09.2006, tuomari Aino Juhantalo-Kakkola

Luoksepäästävyys: 10
Paikkamakuu: 6
Seuraaminen kytk.: 8
Seuraaminen taluttimetta: 7,5
Maahanmeno: 8,5
Luoksetulo: 9
Liikkeestä seisominen: 0
Hyppy: 8,5
Kokonaisvaikutus: ?
ALO-II, pisteitä 143,5

Korpilahti 9.9.2006, tuomarina Tuire Marjomäki-Askolin

Luoksepäästävyys: 10
Paikkamakuu: 8
Seuraaminen kytkettynä: 8,5
Seuraaminen taluttimetta: 9
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä: 0
Luoksetulo: 9
Seisominen seuraamisen yhteydessä: 0
Estehyppy: 5
Kokonaisvaikutus: 9½
ALO-lll, pisteitä 133,5 

Jyväskylä 26.7.2003, MÖLLI-TOKO, tuomari Kaisa Holmberg

Luoksepäästävyys: 10
Paikkamakuu: 10
Seuraaminen kytkettynä: 8,5
Seuraaminen taluttimetta: 8
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä: 7
Luoksetulo: 8½
Seisominen seuraamisen yhteydessä: 1 
Estehyppy: 9½ 
Kokonaisvaikutus: 8½ 
ALO-ll, pisteitä 158 


Viitasaari 8.7.2006, tuomari Saija Pollari-Peltoniemi

Luosepäästävyys: 10
Paikkamakuu: 10
Seuraaminen kytkettynä: 7,5
Seuraaminen taluttimetta: 8
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä: 6
Luoksetulo: 9
Seisominen seuraamisen yhteydessä: 0
Estehyppy: 6
Kokonaisvaikutus: 9
ALO-ll, pisteitä 147