TOKO

Selman TOKO-koiran ura on vasta alussa. Kesällä 2006 kävimme Tmi Wow Wow ja Kaisa Iivosen ohjauksessa Pentukurssin, jonka Selma suoritti hienosti. Oli hienoa huomata, kuinka niinkin pieni pentu jaksaa keskittyä tekemään ohjaajan kanssa. Ja toisen koiran kanssa ei tule toistettua ensimmäisen koiran kanssa tehtyjä virheitä (vaan tehdään sitten aivan uusia virheitä). :o)

TOKOilua olemme jatkaneet kotona treenaten, lisäksi Laukaan koiraharrastajat RYssä kävimme Perustottelevaisuus-kurssin keväällä 2007. On ollut mukavaa huomata, kuinka Selma on oppinut paljon uusia asioita kurssin aikana je kehittynyt huomasti. Tulevaisuuden TOKOn harrastamista ja kilpailemista ajatellen liikkeiden perusteet on tosi hyvin hallussa, ja tästä onkin hyvä jatkaa eteenpäin.




Selman ensimmäinen möllitoko 26.10.2008 Jyväskylä

Luoksepäästävyys: 10
Paikkamakuu 1 min: 7
Seuraaminen hihnassa: 7 (Komentamista ja haukkumista koko ajan!  Seuraaminen välillä jopa ok.)
Liikkestä maahan: 0 (Neloskäsky Kukapa sitä kuraiselle maalle haluaisi mennä makaamaan!)
Luoksetulo: 8 (Nousi lähdössä seisomaan, vino perusasento)
Hyppy: 10 (Aloluokan hyppynä)