Uutisia 2006-2009Uutisia!
12.9.2009
Mestaruusradalta sitten puhdas nolla, ja näin ollen yhteenlasketut ratavirheet oli 5,11. Sijoitus siis kolmas! ;) Ensi vuonna ollaan toivottavasti kisailussa mukaan molempien tyttöjen kanssa, tavoitteena tietysti mitalien kirkastus. Selma suoritti hyväksytysti MH-luonnekuvauksessa 30.8.09 Maaningalla. Tuomareina toimi Jorma Kerkkä sekä Carina Timberg. Tulokset kera videoiden löytyy Selman tiedoista.
13.8.2009 Selma nousi agilityn kakkosluokkaan Lempäälässä 8.8. :D Helteisen päivän kisasaldona kolme rataa, joista kaksi nollaratoja, ensimmäinen rata kuitenkin 0,52s yliaikaa (radalla oli pöytä-tuomari aloitti laskemisen vasta kun koira oli asennossa), toiselta radalta 5 (harmillinen kielto putkella) mutta viimeinen rata olikin sitten virheetön ja kirkkaasti alle ihanneajan. Joten siirto kakkosiin.
10.7.2009 Rata oli muutamassa kohdassa tosi haasteellinen ja ohjaaja ei ehtinytkään joka paikkaan, niinkuin olin suunnitellut. Kuitenkin virheettömästi maaliin asti, ja sijoitus huiman 57 maxikoiran joukossa kolmas ja aika -10,62 alle ihanneajan! Agilityrata meni sekin tosi hienosti, pikkumoka pujotteluun mentäessä ja siitä kielto, joten tuloksena 5, aika kuitenkin hienosti alle ihanteen -10,94.
26.5.2009
Vilman kanssa käyty ultrassa toteamassa: pentuja tulossa juhannusviikolla. :) Pidetään peukkuja, että kaikki menee hyvin loppuun asti.
![]() Vilma toukokuu-09.
24.5.2009 Selma kävi näyttelyssä Varkaudessa 18.5.2009, sai kolmannen SERTin ja tullen näin Suomen Muotovalioksi! Kaiken kruunasi vielä Paras narttu 1-sijoitus ja lopulta Rotunsa Paras. Uskomatonta! :) Tuomari Ekaterina Bauzhes, Venäjä: "Very elegant strong female with large head. Strong back. Tail is ring. Excellent angulations. Excellent coat quality and colour. Powerful movements with drive." Kuvassa Selma (oik.) poseeraa urosten parhaimman (vas.), Urhon (Rollick's Last Action Hero) kanssa. Kiitos Emilia&Urho mukavasta matkaseurasta!!!
![]()
![]() Selman kanssa agilityn möllikisoissa sunnuntaina meitä kuvasi Tiina Harju. Kiitos Tiinalle otoksesta! :) Tuloksena eka radalta hylky ja toiselta 5, sijoitus täten 3. 27.4.2009 Kävimme Selman kanssa kevään ensimmäisissä agilitykisoissa Mikkelissä 18.4. Tuomarina oli Elina Hannikainen. Ensimmäisellä radalla ohjaaja oli vähän liikaa poissa kartalta ja ohjasi koiran putken ohi, ja loppu rata olikin sitten kuralla. Tuloksena hylky. Toinen rata olikin sitten kentän puolesta totaalisen kuralla, mutta silti selvittiin sekä ohjaaja että koira ehjänä maaliin ilman virheitä, joten tuloksena Selman ensimmäinen puhdas nolla, -7,33 s alle ihanne ajan ja sijoituksena 5.
Osa 1.
Selma, joka rakastaa kaiken maailman vetoleikkejä, ei sitten halunnut leikkiä kepillä, narulelulla vähäsen. Taisi tämä mennä kategoriaan "kyllä me kotona osataan". 17.3.2009 Lauantaina 14.3.2009 kävimme kauden ensimmäisissä agilitykisoissa. Heti ensimmäiseltä radalta paukahti jättipotti, maxien AINOA nollarata sekä luokkavoitto ja luonnollisesti siirto MAXI2-luokkaan. :) Jipii!!! Kuvamanipulaatio kera agilityn SERTti ruusukkeen. :)
![]()
Selma pääsee nyt vihdoin "täysillä" kisaamaan ykkösluokkaan, ja ensimmäinen koitos on jo päätetty. :) 12.1.2009 Uusi vuosi - uudet kujeet! :)
20.12.2008 Syyskaudella kotisivujen päivittäminen on jäänyt erinäisistä työ- ja harrastuskiireistä johtuen. Ehkä tuleva vuosi on aktiivisempi näillä tyttöjen nettisivuillakin... Vilman juoksuja odotellaan parhaillaan, jotta pääsisimme toteuttamaan astutussuunnitelmia. Pentujen isä on komea kerrypoika Ruotsista, Hero eli Kerrydom Court Hero at Rollick's. Lisätietoja Herosta löytyy Charlotta Mellinin Rollick's-kennelin kotisivuilta . Agilityrintamalla olemme treenanneet ahkerasti, Vilmalta uupuu edelleen se yksi nollatulos ykkösluokasta. Selma kisasi toisen virallisen kisan Jyväskylässä syyskuussa, sen suuremmitta menestyksittä. Vilman kanssa kävimme lokakuussa tokokisoissa, ja edustimme samalla Laukaan koiraharrastajien tokojoukkueessa. Hienosti liikkeet sujui, muutamaa nollaliikettä lukuunottamatta. Tuomari Mauri Pehkonen. Luoksepäästävyys 10 Ensi kesänä palaamme varmasti agilityn ja tokon pariin, kunhan Vilma saa mahdollisen mammaloman pidettyä. Selman kanssa treenaamme toukokuun kisastartteja ajatellen. Rauhallista Joulun Aikaa!
4.8.2008 Agilitytuloksia Valkeakoskelta. Selma teki debyytin virallisiin agilitykisoihin!! Hyppyradalta alkava agilityuran ensimmäinen suoritus piti sisällään kaksi virhettä pujottelusta (ohjaajan mielestä tuli kyllä vain yksi virhe - mutta tuomarihan on aina oikeassa ;-) ) ja ohjaajan kiirehtiessä kohti loppusuoraa vielä yksi harmillinen esteen kierto. Pikkusen meni myös yliaikaa pujottelun takia. Tulos mahtavat 22,74. Tästä on hyvä jatkaa!! ;-) 18.7.2008 Viimeisimmästä päivityksestä onkin aikaa. Paljon on neljässä kuukaudessa ehtinytkin tapahtua. Selma on käynyt kahdessa näyttelyssä. 3.5.2008 Somerolla, tuloksena EH. 21.6.2008 Rovaniemi KV, tuloksena PN-2, sertti ja vara-cacib. Sertti olikin Selman ensimmäinen. :) Arvostelu oli mukava, tuomari Marija Kavcic, Slovenia: "2 years old. Good size. Exellent head. Well carried ears. Dark eyes. Full dentation. Long neck. Well developed strong body. Free movement. Too bent tail carriage. Excellent coat and colour. Full of temperament." Vilman juoksuja odoteltiin koko toukokuu, ja odotusta saimme jatkaa vielä kesäkuussakin. Liekö sitten muutto, leuto talvi tai kuun asento sekoittaneet juoksurytmiä. Juoksut tuli vihdoin kesäkuun puolivälissä. Pentusuunnitelmia jouduttiin valitettavasti siirtämään seuraaviin juoksuihin, sillä astutus olisi osunut juhannuksen tienoolle, eikä meillä ollut mahdollisuutta olla kahdessa paikassa yhtäaikaa, Rovaniemellä näyttelyssä ja Vilmaa astuttamassa. Jos siis joulu-/tammikuun tienoolla kaikki menee suunnitelmien mukaan, niin Vilmalla luvassa kevätvauvoja. :) Vilma kävi toukokuussa JATin kisoissa agiliitämässä. Kevään ensimmäiset kisat, ja eka rata oli ihan loistavaa työtä! Harmillisesti radan viimeinen (!) rima tuli alas, tuloksena 5, yliaikaa 0,35s, sijoitus 4s. Toiselta radalta tulikin sitten hylly. Elokuussa jatkamme kisaamista, ja Selmakin pääsee virallisiin kisoihin debytoimaan!! Selman kanssa olimme agilityn möllikisoissa 8.6.2008. Sijoitukset mölliradan 4. ja alokasradan 3! Ihanaa treenata ja kisata näiden kahden täysin erilaisen koiran kanssa. :) TOKO-treeneissä Laukaassa olemme käyneet ahkerasti, juoksutauot lukuunottamatta. Tokoilu on hyvää vastapainoa kiihkeälle agilitylle ja molempien koirien mielestä ilmeisen kivaa (kun otetaan huomioon kiljumisen määrä autossa toko-kenttää lähestyttäessä). Saa nähdä, kisataanko syksyllä virallisissa kisoissa... ;-) 24.3.2008 Vilman DNA-testi von Willebrant-sairautta vastaan on valmistunut. Vilma on terve, eikä ole myöskään taudin kantaja!!! Huhtikuun aikana pääsemme muuttamaan uuteen kotiin!! Ihanaa, kun raksalla ravaaminen loppuu, mutta hommia riittää kyllä kesällekin.
Samalla DNA-testillä otetaan Vilmasta polveutimismääritys, jos pentueen isältä otetaan sama määritys, tulevat pennut saavat P-kirjaimen rekisterinumeron viimeiseksi merkiksi (kunhan niiden DNA-määritetään myös). Näin siis varmistetaan pentujen tulevan juuri niistä vanhemmista, kun sukutaulussa lukee. Kuuleman mukaan, jopa 15% koirista ei ole sitä, mitä sukutaulussa on...
Vilmalle on suunnitteilla pentue. Jos kaikki sujuu hyvin, kesällä Vilman huomio keskittyy vauvojen hoitoon. ;o) Pentueesta voi tiedustella puhelimitse tai sähköpostitse lisää. 13.11.2007 Selman lonkkakuvaustulos on A/A. Loistavaa! Kävimme myös silmäpeilauksessa ja silmät ovat terveet. Hienoa!!! 25.10.2007 Iloisia uutisia!!! Selma kävi polvitutkimuksissa sekä kyynär- ja lonkkakuvauksessa. Luusto todettiin terveeksi! :o) Polvet 0/0, kyynärät 0/0. Lausunnon lonkista antaa Kennelliiton eläinlääkäri. 13.10.2007 Agilitykisat Pieksämäellä ja kaksi hylkyä kävimme hakemassa. "Aina ei voi voittaa, ei edes joka kerta" ;o) 2.10.2007 Vilma on suorittanut luonnetestin Somerolla 29.9.2007, tuomareina Sirkka Lempinen ja Carita Koskinen. Yhteispisteet 168!!! Toimintakyky +2 Hyvä Testin tulos oli sellainen kun odotinkin. Mitään kovin yllättävää piirrettä tuloksessa ei ollut. Tuollainenhan Vilma juuri on. :o) Oli positiivista kuulla tuomareilta palautetta näin luoksepäästävästä, avoimesta ja tervepäisestä kerrynterrieristä, ovat kuulemma törmänneet myös ikävämpiin tapauksiin urallaan. Kiitokset Mirka&co seurasta. :) 2.-3.9.2007 Agilitykisat kotikaupungissa Jyväskylässä. Lauantaina luvassa oli kaksi rataa, ensin virallinen A-kisa, josta tuloksena 5 ja sijoitus kolmanneksi. Epävirallisessa piirinmestaruusjoukkueessa kisasimme yhdessä espanjanvesikoira Vilhon ja australianpaimenkoira Buddyn kanssa. Vilma pisti radan ihan leikiksi, vailla merkkiäkään keskittymisestä. Tultiin jo lähtösuoran jälkeen pois radalta. Tiedän nyt minkälaista on kisata ihan ensimmäisenä, heti rataantutustumisen jälkeen. Vilhon tulos oli myös hylkäys, Buddy teki tuloksen. Sunnuntaina koleassa vesisateessa otimme B-kisan mukavalta radalta hylyn, C-kisan rataantutustumisessa ajattelin, että nyt meillä on hauska rata, josta pitää nauttia sekä koiran että ohjaajan. Rennon startin jälkeen rata meni oikein mukavasti, yhdessä kohdassa ohjaus hieman herpaantui ja luulinkin siitä tulleen vitosen. Mutta yllätys, rata olikin puhdas nolla ja sijoitus 2. Pari nollaa lisää ja kakkosluokka kutsuu (ehkä sitten ensi keväänä). :) 26.8.2007 Kävimme agilitykisoissa Laukaassa. Tuloksena 10, ja suureksi yllätykseksi luokan voitto. :) Tuomarina Kari Jelonen. Ihanneaika alittui -2,46 s. Video ![]() 9.7.2007 Piipahdimme näyttelyreissulla Ruotsin puolella. Piteå Int. näyttelyn kotiintuomisina oli kaksi uutta Ruotsin Muotovaliota: Vilma sekä Verdi (Bright Spot Kilkenny). Tuomarina Elzbieta Chwalibog Puolasta. Kiitokset Siirille ja Verdille matkaseurasta. :) 30.6.2007 Kävimme agilitykisoissa Varkaudessa. Kolme rataa, eikä suureksi yllätykseksi yhtään hylkyä. Tuloksetkin ovat "noususuhdanteiset". Seuraavissa kisoissa tavoitellaankin sitten nollatulosta. Varkaus 30.6 A-kisaAika 4,8 Ratavirhe 10 Tulos 14,80 Sijoitus 15 ******************** Varkaus 30.6 B-kisa Aika 4,21 Ratavirhe 10 Tulos 14,21 Sijoitus 23. *********************** Varkaus 30.6 C-kisa (hyppyrata) Aika -3,77 Ratavirhe 5 Tulos 5,00 Sijoitus 5. 25.6.2007 Vilma täytti 3-vuotta!!!
16.5.2007 Debytoimme Vilman kanssa agilitykisoissa Laukaassa 10.5.2007. Ensimmäiseltä radalta saimme tuloksen 15,12, toiselta radalta tuli hylky. Tuomarina kisoissa oli Minna Räsänen. Seuraavat kisat onkin jo suunnitteilla, sen verran kivaa radalla oli. :) |






